|
E-kurssin materiaali ja sisältö on uudistunut vuoden 2009 alussa. Uusi laadukas materiaali tulee käyttöön maaliskuussa. Kouluttajajat on koulutettu uuden kurssin vetäjiksi. Lisäksi uudet Fortum-tutorit saavat koulutuksen kouluttajiksi.
Kurssi on Palloliiton valmentajakoulutusjärjestelmän ensimmäinen askel. Se tarjoaa perustietoa lasten ja nuorten ohjaamisesta. Maksuttomat kurssit on suunnattu erityisesti lasten ja nuorten ohjaustoimintaa aloitteleville henkilöille, mutta tervetulleita ovat kaikki ohjaustoiminnasta kiinnostuneet - myös ohjaajakokemusta saaneet - seuraihmiset. Tavoitteena on, että jokainen lasten ja nuorten ohjaustoiminnassa mukana oleva olisi käynyt kurssin. On toivottavaa, että seurat tekevät yhteistyötä kurssien järjestämisessä (iso seura/pieni seura/pienet seurat yhdessä). Piirillä on kouluttajia eri alueilla (yhteystiedot alla).
Tavoitteet: Jokainen uusi ohjaaja käy E-kurssin Tutustumispaketti lasten jalkapallomaailmaan Ohjaamisen ja opettamisen perusteet Jatkokoulutustarjonnan esittely
Sisällöt: Lasten liikunnan lähtökohdat ja tila Hyvä Ohjaaja Lapsen kasvu ja kehitys Hyvä jalkapalloharjoitus
Kurssin kesto on 5x45min ja 1h ennakkotehtävä (yhteensä 6h) ______________________________________________________________________
Kurssin ennakkotehtävät:
1. Mitä sinulle merkitsee lasten jalkapallotoiminnassa suomalaisen jalkapallon arvojen mukaan toimiminen?
Suomalaiselle jalkapallolle tärkeitä perusarvoja ovat luotettavuus, yhteisöllisyys, iloisuus ja menestys. Pohdi miten arvojen mukainen toiminta näkyy käytännön työssäsi. Kirjaa niitä asioita ranskalaisten viivojen perään.
2. Nettisivustot ohjaajan ja valmentajan tukena: Käy tutustumassa netissä olevaan Suunnittelen treenejä -palveluun http://www.suunnittelentreeneja.fi/ sekä omatoimisen harjoittelun vinkkisivustoon http://www.kuukaudenkikat.fi/ .
3. Tutustu myös Kaikki Pelaa –sääntöihin http://www.palloliitto.fi/kaikki_pelaa/materiaalit/esitteet_oppaat/
a) Leikkimaailman (11v- ja nuoremmat) b) Kaverimaailman (12-15-vuotiaat) word dokumentti sekä c) Tulevaisuusmaailman (16-19-vuotiaat) osalta.
______________________________________________________________________
Kohderyhmä: 1. Kaikki uudet ohjaajat 2. Seuran nuoret (esim. C-, B- ja A-juniorit, jalkapallokouluohjaajat jne.)
Kurssin järjestäminen: 1. Seuran/seurojen tarve järjestää kurssi kohderyhmän määrittäminen aika ja paikka muiden seurojen edustajia mahdollisesti mukaan 2. Yhteydenotto seurasta kouluttajaan kouluttajien yhteystiedot alla sovitaan aika ja paikka sovitaan kurssin järjestelyistä, organisoinnista jne. 3. Yhteydenotto piiriin vähintään kaksi viikkoa ennen kurssia piiri toimittaa materiaalit kurssin aika, paikka ja kouluttajan tiedot
Kouluttajien yhteystiedot:
| Peter Sampo |
Hyvinkää |
peter.sampo@hyps.fi |
050-5826638 |
| Pekko Söderström |
I-Vantaa |
pekko.soderstrom@tips.inet.fi |
0400-723 466 |
| Tomi Virta |
Kirkkonummi |
tomi.virta@hp.com |
040-7671205 |
| Peter Grönholm |
Kirkkonummi |
peter.gronholm@cavotec.com |
040-5606049 |
| Tom Jolkkonen |
Espoo |
tom.jolkkonen@kolumbus.fi |
050-5160766 |
| Tommy Nordenswan |
Espoo |
tommy.nordenswan@ebk.fi |
045-1225267 |
| Tomi Merenlahti |
Lahti |
tomi.merenlahti@fckuusysi.fi |
044-3307769 |
| Jarno Salminen |
K-Uusimaa |
japa.salminen@saunalahti.fi |
041-5314922 |
| Jukka Kuusonen |
K-Uusimaa |
jukka.kuusonen@hotmail.com |
040-8286610 |
| Juha Pekkanen |
Länsi-Vantaa |
juha.pekkanen@vjs.fi |
050-5052120 |
| Jouni Peltola |
Espoo |
jouni.peltola@fckasiysiespoo.fi |
040-3525589 |
| Kari Laukkanen |
K-Uusimaa |
valmennus@njs.fi |
050-5149616 |
| Tuukka Uimonen |
Espoo |
tuukka.uimonen@etelaespoonpallo.fi |
041-5354071 |
| Vellu Koskela |
Itä-Vantaa |
vellu.koskela@kolumbus.fi |
040-5676161 |
| Tomi Salo |
L-Uusimaa |
tomisalo86@hotmail.com |
040-7624142 |
| Mika Sandberg |
K-Uusimaa |
mika.sandberg@japs.fi |
045-2742272
|
| Arto Tuohisto-Kokko |
Kauniainen |
artuohi@hotmail.com |
050-5458972 |
| Jyrki Maisonlahti |
Lahti |
jyrki.maisonlahti@fcreipas.fi |
044-7573825 |
Yhteyshenkilö Uudenmaan piirissä Mikko Eskelinen 040-5831814
|