|
Coaching valmennuksen tavoitteena on kehittää päätoimisen seuratyöntekijän työn hallintaa ja tukea työhyvinvointia.
Valmennus koostuu neljästä lähijaksosta ja näiden väliin jäävästä väliajantyöskentelystä omassa seurassa.
Valmennus tapahtuu seuran kanssa yhteistyössä niin, että ensimmäisellä tapaamisella ovat mukana osan aikaa myös seuran puheenjohtajat.
Valmennuksen lähtökohtana on osallistujan omien taitojen kehittyminen ja itsensäjohtamisen vahvistuminen.
Ensimmäinen päätoimisten seuratyöntekijöiden työnhallintaan ja työhyvinvointiin suunnattu coaching-ohjelma vietiin läpi Uudenmaan ja Helsingin piireissä vuonna 2009. Vuonna 2010 Uudenmaan ja Helsingin ryhmän lisäksi Coaching II levisi valtakunnalliseksi. Yhteensä ohjelman ovat käyneet läpi 42 päätoimista seuratyöntekijää.
Koulutus koostuu neljästä n. 4h jaksosta ja kouluttajina toimivat alan huippuammattilaiset Päivi Frantsi ja Satu Kaski. Palaute on ollut positiivista ja osallistujat ovat kokeneet koulutuksen erittäin hyödylliseksi oman työn kehittämisessä. Kyseessä on ollut investointi sekä seuran että työntekijän tulevaisuuteen.
Ohjelma käynnistyi maaliskuussa 28.3. Seuraava haku järjestetään vuoden 2013 alussa.
Mukaan ovat tervetulleita kaikki seuroissa päätoimisina työskentelevät (valmennuspäällikkö, junioripäällikkö, toiminnajohtaja, valmentaja, sihteeri, harrastemanageri jne.).
Piiri tukee osallistuvia seuroja 50% koulutuksen kustannuksista ja seuran omavastuuosuudeksi jää vain 300€.
Alla olevasta linkistä löydät ohjelman sisällön ja tarkemmat hakuohjeet. Hakemukset sähköpostilla osoitteeseen taneli.haara(a)palloliitto.fi.
Hakuaineisto 2012
Lisätietoa
Taneli Haara
taneli.haara(a)palloliitto.fi
040-8280746
|