Piirillä on oikeus myöntää yksittäisen pelaajan edun perusteella nuorten sarjoissa kaksoisedustus- ja yli-ikäisyyslupia. Lisäksi LKKI -sarjoissa on omat erillismääräyksensä ali-ikäisyyksistä.
Kaikki anomukset tehdään keskitetysti seuran toimesta (esim. seuran valmennuspäällikkö tai junioripäällikkö) erillisellä lomakkeella joka löytyy ko. luvan alta vasemmasta sivupalkista! Samalla sivulla on lueteltu edellytykset luvan anomiselle.
Anomusten jättöpäivät vuonna 2012 ovat 29.1, 10.4. ja 21.6.
Poikkeuslupa myönnetään aina määräajaksi (kevät ja/tai syyskierros), kuitenkin enintään yhdeksi kaudeksi (1.1.-31.12.) kerrallaan. Hyväksytyt luvat vasemmasta palkista.
Yksittäisessä ottelussa voi joukkueessa pelata yhteensä korkeintaan kahdeksan poikkeusluvan omaavaa pelaajaa. Poikkeusluvaksi katsotaan: - kaksoisedustus samassa seurassa, - kaksoisedustus kahden eri seuran välillä, - yli-ikäisyyslupa, - piirin yhteistyöseurasopimuksen>> mukaiset pelaajasiirrot.
|
|